Pridea juhlitaan kesäkuun lopussa – lippu salossa myös Pakkalassa

Suomen suurinta ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumaa Helsinki Pridea vietetään juhlallisin menoin 24.-30.6. Koko kaupunki täyttyy sateenkaarevasta kirjosta erilaisia tapahtumia, ja juhla huipentuu lauantaina vietettävään perinteiseen Pride kulkueeseen sekä puistojuhlaan. Helsinki Pridea vietetään tänä vuonna jo 24. kertaa ja sen tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta ja tehdä vähemmistöt näkyvämmiksi yhteiskunnassamme.

Pride-liputus Helsingin kaupungintalolla. Kuva: Venla Rauhala

Vuoden 2024 teema Pride-viikolla on Rauha ja toivo. Jokaisella on oikeus rauhaan, ja toivoa tarvitaan erityisesti niissä tilanteissa, kun rauha ei toteudu. Teema rauha pitää sisällään rauhan kasvaa sellaiseksi kuin on, sekä rauhan olla ylpeä omasta identiteetistään ja kehostaan. Kuten jo vuosien ajan, Helsingin kaupunki on ylpeäsi Helsinki Priden pääyhteistyökumppani, ja sen osoituksena myös tänä vuonna Pride-liput nostetaan salkoon niin kaupungintalolla, kuin Palvelukeskus Helsingin ruoantuotantolaitoksella Pakkalassa. Helsingin kaupunki myös osallistuu Pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan sekä järjestää tapahtumia ympäri kaupunkia.

Helsingin kaupunki on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta, sukupuolten tasa-arvoa sekä ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan joka päivä.

Sen lisäksi, että Pride on tilaisuus lisätä tietoisuutta yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuusteemoista, tarjoaa se myös mahdollisuuden vähemmistöryhmiin kuuluville ihmisille kokoontua yhteen juhlimaan. Lisäksi Pride-viikolla juhlistetaan liikkeen historiaa ja saavutuksia muun muassa lainsäädännön muuttamiseksi sukupuolten kannalta yhdenvertaisemmaksi. Priden tavoitteena on parantaa vähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa ja vähentää ennakkoluuloja.

Pride-lippu Pakkalan ruoantuotantolaitoksen salossa 24.6.
Pride-lippu Pakkalan ruoantuotantolaitoksen salossa. Kuva: Venla Rauhala
Työyhteisön monimuotoisuus on etu työnantajalle

Työyhteisön monimuotoisuudesta on runsaasti etuja ja hyötyjä sekä työnantajalle että työntekijöille ja asiakkaille.

🌈Luovuus

Erilaisilla ihmisillä on erilaisia ideoita ja kokemuksia, mikä mahdollistaa ongelmien tarkastelun erilaisista lähtökohdista. Tämä johtaa luovempiin ratkaisuihin ja innovaatioihin. Monimuotoisella tiimillä voi olla laajempi vaihtoehtojen kirjo tarjottavana, mikä johtaa parempiin lopputulemiin ja päätöksentekoon.

🌈Asiakasymmärrys

Monimuotoisuus parantaa työnantajan vetovoimaa asiakkaiden keskuudessa. Monimuotoiset työpaikat pystyvät paremmin vastaamaan monimuotoisen asiakaskunnan tarpeisiin.

🌈Työtyytyväisyys

Monimuotoinen ja inklusiivinen työympäristö lisää työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista. Työntekijät tuntevat itsensä hyväksytyksi osaksi työyhteisöä ja ovat motivoituneempia sekä sitoutuneempia työnantajaan.

🌈Laaja rekrytointipohja

Mitä monimuotoisempi työyhteisö on, sitä laajemmasta joukosta uutta työvoimaa voidaan rekrytoida. Erityisesti osaajapulasta kärsivillä aloilla tämän tärkeys korostuu.

🌈Työnantajakuva

Monimuotoisuuden edistäminen parantaa mainetta vastuullisena toimijana, mikä voi olla erityisen tärkeää asiakkaille ja sidosryhmille. Monimuotoiset yritykset suoriutuvat taloudellisesti paremmin ja inklusiivisuus voi johtaa parantuneeseen tuottavuuteen, kilpailukykyyn ja tulokseen.

Lähde: Helsinki Pride