Vastuullisuus
Palvelukeskus Helsingin palveluhistoria juontaa juurensa yli 100 vuoden taakse, jolloin ryhdyimme tuottamaan ruokapalveluja. Vuonna 2022 olemme edelleen mukana kaupunkilaisten arjessa ja tuotamme ruoka- ja puhtauspalvelujen lisäksi puhelin- ja hyvinvointipalveluja sekä aulapalveluja kaupunkilaisille sekä Helsingin kaupungin toimialoille yli 1700 työntekijän voimin. Vastuullisuus näkyy meillä monella eri tasolla: Asetamme Palvelukeskus Helsingin toiminnan pitkän tähtäimen tavoitteita sekä määrittelemme niitä tukevia toimenpiteitä. Lisäksi olemme mukana useissa kaupunkiyhteisissä työryhmissä edistämässä ja rakentamassa kaupunkia, jossa kestävät ratkaisut ja vastuulliset valinnat tukevat arkeamme elämän eri vaiheissa.
Vastuullisuus tarkoittaa meille tapaa toimia oikein, mutta myös rohkeutta ja ponnisteluja vaativaa kehittämistä. Meillä Palvelukeskus Helsingissä termi vastuullisuus käsittää kestävän kehityksen kolme osa-aluetta; ympäristövastuullisuuden, sosiaalisen vastuullisuuden sekä taloudellisen vastuullisuuden. Lisäksi se tarkastelee toimintamme vaikutuksia kaupunkitasolla, kansallisesti sekä globaalisti. Olemme kulkeneet vastuullisuustyössämme jo pitkän matkan, mutta emme suinkaan ole vielä perillä. Me nimittäin haluamme tehdä vastuullisuustyötä vieläkin isommin ja rohkeammin yhdessä kaupunkilaisten, Helsingin kaupungin toimialojen sekä kumppaneidemme kanssa. Tervetuloa mukaan seikkailuun kanssamme!
Läpinäkyvyys on vastuullisuustyömme kulmakivi
Tämä vastuullisuussivustomme on rakennettu juuri sinua varten. Haluamme kertoa mahdollisimman avoimesti kaikesta vastuullisuustyöstämme ja siinä etenemisestä haasteet ja onnistumiset huomioiden. Haluamme myös tarjota sinulle mahdollisuuden ottaa meihin yhteyttä kysyäksesi lisää tai haastaaksesi meidät uusiin vastuullisuustekoihin!
Tältä sivustolta löydät aina ajantasaisimman vastuullisuuspolitiikkamme, vastuullisuusohjelmamme, eettiset periaatteemme sekä lukuisia arjen tarinoita vastuullisuustyöstämme. Jos jokin asia jäi askarruttamaan tai haluat olla meihin yhteydessä muissa vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä, voit olla meihin yhteydessä yhteydenottolomakkeemme (avautuu uuteen välilehteen) kautta.